Tilasin itselleni suitsukkeita, en mitään tiimarin paskoja vaan ihan järkeviä ja oikeita suitsumoita
suitsukekaupasta. Ne auttavat keskittymään ja rentoutumaan ja antavat inspiraatiota piirtämään ja pelaamaan. Tilasin red rosen, moonin ja dragon bloodin, suosittelen muillekin oikein lämpimästi.
Opin suitsumoihin kun muuan ystäväiseni antoi minulle niitä käydessäni vierailulla ja nyt en voi olla sitten ilman.
Kohta on joulu ja tiedän jo mitä ostan joululahjaksi niin muille kuin itsellenikin. Aion järkyttää ja kää

istää ihmisiä olemalla tänä vuonna ennalta arvaamaton; en aiokaan ostaa heille mitään perverssiä enkä muutenkaan epämääräistä (ja nyt minä paljastin sen). Aion ostaa lahjoja, joista on oikeasti hyötyä ja iloa (ja nyt sitten paljastin senkin, great).
Pääsin myös viimeinkin eroon kaikista stressin aiheuttajista, enää ainoa huolen aihe on koulu, josta olen pumminut kohta 9 viikkoa putkeen... Aika hassua, siitä huolimatta minulla on vähiten huolia ja murheita sitten vuoden 2006, ehkä vuosi 2010 tulee olemaan parempi vuosi kuin tämä ja ne edelliset. Olen harkinnut myös edelleen sitä oman yrityksen perustamista. Idea on jo valmiina, mutta taidan silti odottaa vielä pari vuotta ja kehitellä sitä.

Pitäisi myös vaihtaa Siperiaan talvinen ulkoasu, mutta arvaa vain jaksanko nyt, kun en ole saanut päivitettyä edes hahmolistaa ja tungettua uusia kuvia sivuille sarjakuvasta puhumattakaan??
Että sellaista. Aika normia.
--
My inspiration goes its own ways, I just have to follow it the best I can.
--
Avatar by *BlueHunter
Commission-me -> [link]
(\_/)
(O.o)
(^ ^) This is Bunny. Copy Bunny in your signature to help him to achieve the world domination!
--
Wurr~
--
Avatar by *BlueHunter
Commission-me -> [link]
(\_/)
(O.o)
(^ ^) This is Bunny. Copy Bunny in your signature to help him to achieve the world domination!
--
I can see you...
Missä olet pyörinyt kun sinua ei ole näkynyt netissä, vai tilestääkö se teitin netti vieläkin?
Tulen muuten nyt viikonloppuna sinne etelään kun isä päätti että se maalaa olkkarista katon tänään ja jos ei halua tukehtua täytyy lähteä evakkoon siksi aikaa että maalin haju haihtuu. Saat pari tekemää A2 kokoista puuväri piirrosta itsellesi jos tarjoat hesessä aterian. *lahjoo sitä*
--
Wurr~
Täällä on paskat kelit ja itkettää.
--
I can see you...
--
Wurr~
--
Wurr~
Previous Page12345...Next Page